Anne Leinonen - Langat käsissä

Body: 

Kun vuonna 2005 juttelin erään pitkän linjan genrekustantajan kanssa suomalaisesta fantasiasta, hän totesi, ettei vaivaudu enää moista julkaisemaan. Hänestä romaanit olivat heikkotasoisia ja myivät huonosti. Kuusi vuotta myöhemmin kotimaisen spekulatiivisen fiktion kenttä on elävämpi kuin aikoihin. Hyvien kirjailijoiden nimiä voi heitellä ilmaan tarvitsematta pelätä niiden loppuvan. Mitä on tapahtunut?

2011 novellikilpailun tulokset

Tähtivaeltajan novellikirjoituskilpailun teemana oli sukupolvialus. Kilpailun ja 400 euroa voitti oululainen Heli Määttä novellillaan Lukantyttäret.

Tuomaristo nimesi myös neljä muuta palkintosijaa: toiseksi tuli Jussi Katajalan (Espoo) Valkoisen kanin tapaus, kolmanneksi Petri Laineen (Helsinki) Lihan sukua, neljänneksi Katri Alatalon (Jyväskylä) Unettomat ja viidenneksi Markus Harjun (Kerava) Karaistu, valaistu.

Usva ja Stk etsivät tekstejä äänikirjaan

Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry ja verkkolehti Usva etsivät spekulatiivisia novelleja, joista tehdään äänikirja. Tavoitteena on julkaista noin 10-12 ääninovellia käsittävä kokonaisuus. Haku on kaikille avoin. Tekstien teemana ovat merirosvot/alus/meri (riittää, että mukana on yksi näistä teemoista).

Käsittelytapa on muutoin vapaa, mutta kirjoittajien on syytä huomioida tekstin ja tarinan toimivuus ääneen luettuna. Suosituspituus 4-5 liuskaa (noin 1000 sanaa). Lyhyemmätkin tekstit huomioidaan.

TÄHTIVAELTAJA-NOVELLIKILPAILU 3 NYT!

TÄHTIVAELTAJA-NOVELLIKILPAILU 3

Tähtivaeltaja ja Helsingin Science Fiction Seura järjestävät kaikille avoimen science fiction -novellien kirjoituskilpailun.

Kilpailun teemana on "sukupolvialus".

Voittaja saa palkinnoksi 400 euroa. Muita kirja- ja tavarapalkintoja jaetaan tuomariston harkinnan mukaan.

Voittajateksti julkaistaan Tähtivaeltajassa ja muita novelleja voidaan julkaista sopimuksen mukaan

 

DVD-kuvat

Body: 

4D Man

(USA-versio)

Yhdysvalloissa tehtailtiin 1950-luvulla mitä erilaisimpia katsauksia ihmisistä, jotka kutistuivat, kasvoivat, saivat supervoimia tai muuttuivat näkymättömiksi. Vähemmälle huomiolle jäi kyky kulkea kiinteiden esineiden läpi. Juuri tätä aukkoa paikkaa The Blobin ohjanneen Irvin S. Yeaworth Jr.:n vuonna 1959 valmistunut 4D Man -elokuva. Siinä neljäs ulottuvuus merkitsee aineetonta, kaikki materiat lävistävää olomuotoa.

Espoo Ciné 2011 - Keskiyön hulluutta ja Méliès-kilpailun loisketta

Body: 

Tämän vuotisilla Espoo Ciné -festivaaleilla nähtiin jälleen laaja kattaus eurooppalaisia fantasiaelokuvia. Osa niistä osallistui perinteiseen Méliès-kisaan, jonka voittajaksi valikoitui Miguel Ángel Vivasin panttivankidraama Secuestrados (aka Kidnapped, 2010). Julmiin tunnelmiin kurkottavaa leffaa luonnehditaan raadin perusteluissa kovaotteiseksi ja vaikuttavaksi.

Mutta toki seuraan mahtui muitakin mielenkiintoisia elokuvallisia elämyksiä.

Heli Määttä - Novellikilpailujen ammattilainen

Body: 

Heli Määttä on spekulatiivisen fiktion kentillä tuore nimi. Silti hän on jo voittanut sekä Tähtivaeltajan että Portin novellikilpailut. Oululainen kirjoittaja ei tunnu vierastavan mitään aihepiiriä. Sen lisäksi, että hän on viime vuosina yltänyt palkintosijoille lukuisissa kirjoituskilpailuissa, hänen tekstejään on nähty useissa kisatarinoista kootuista antologioissa.


Antikuvat

Body: 

Eija Lappalainen ja Anne Leinonen

Routasisarukset

WSOY

Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset on suomalaisella mittapuulla laskettuna harvinaisen kunnianhimoinen nuorten scifi-romaani. Kirjailijapari on luonut tarinansa taustaksi tulevaisuuden Euroopan, jossa eletään monin tavoin erilaisessa ympäristössä kuin nykymaailmassa.

Kutzpah

Body: 

Nykyinen kustannusmaailma on jo joltisenkin aikaa tarjonnut lukijoille lähinnä jännetuppitulehduksia sekä muita tuki- ja liikuntaelinten sairauksia. Parissa vuosikymmenessä kirjojen keskimääräinen kokoluokka on nostettu solakoista, ranteille sopivista teoksista massiivisiin, hyvinkin tuhatta sivua hipoviin järkäleisiin, joiden lukemiseen tarvitaan säännöllisiä vierailuja punttisalilla.

Suurten kustantamoiden keskittyessä ortopediseen yhteistyöhön sairaanhoitoalan kanssa, ovat pienkustantamot löytäneet soveliaan markkinaraon kohtuukokoisista kirjoista. Yksi mielenkiintoisimmista spekulatiivisen fiktion alalla työskentelevistä kustantamoista on brittiläinen PS Publishing.

Kuvia ja hourekuvia - Suosikkisarjakuvantekijöiden mielenhäiriöitä

Body: 

Hullu taiteilija on ollut romanttinen stereotyyppi kautta vuosisatojen: intohimonsa nielemä luova ihminen, jonka tunteen palo lopulta tuhoaa. Todellisuudessa mielen järkähtäminen ei tee kenestäkään etevämpää taiteilijaa, mutta luovalla alalla henkisen tasapainon nyrjähtäminen heijastuu usein taiteilijoiden teoksiin.

Varsinkin sarjakuvataiteilijat tuntuvat olevan erityisen alttiita menettämään järkensä. Yksinäinen työ, jossa keksitään satuja natsidinosauruksista tai trikoopukuisista avaruusjumalista, ei lähtökohtaisesti kannusta eheään sielunelämään. Tähtivaeltaja esitteleekin nyt kahjoimmat sarjakuvamaakarit.

Yksi lippu hulluuteen, kiitos!

Pages